Nyt lähestytään jo 7 vk:n rajaa ja pojat ovat päivä päivältä villimpiä. :D Uusi kamera-akku saapui ja sain muutamia onnistuneita otoksia ulkona eilen ja tänään. Eivät pojat paljon piitanneet, vaikka Arto sirkkelöi pihalla saman aikaan. <3 Tällä viikolla pojat ovat autoilleet, käyneet kylässä vanhempieni luona sekä pellolla ja opetelleet hihnakävelyä. Taisi olla jo viime viikolla, kun näytin pojille varista ja se oli mieluinen. Viiru oli aivan innoissaan moisesta otuksesta ja kantoikin sitä jo! :) Aloimme myös kutsua Laikkua Roihuksi, kun aikasempi nimi muistuttaa liiaksi Peikkoa ja tämä nimi on ollut mielessä jo aiemmin. Roihu on edelleen vähän pelottomampi uusissa paikoissa tai uusia ihmisiä tavatessaan ja ihan mahdoton pureskelija! Viiru on vähän varovaisempi vieraita kohtaan varsinkin väsyneenä, mutta ulkona sekin painaa ennakkoluulottomana. Viiru näyttää saaneet isänsä pitkät jalat, Roihu taas on lyhyempijalkainen. Molemmilla on kovasti äitiänsä muistuttava pää ja ilme. <3 Tiuku imettää poikia edelleen silloin tällöin ja käy vieläkin välillä putsaamassa pissoja ja kakkoja! :O Tiuku ja Velho leikittävät poikia tosi hienosti, Peikko tyytyy vaihtamaan paikkaa, jos pennut tulevat iholle. :)
|